Pronssiset muistoveistokset, jotka on sijoitettu ulos pitkäksi aikaa, ovat alttiita sateelle, pölylle, ilmansaasteille ja lämpötilan vaihteluille, mikä edellyttää säännöllistä huoltoa. Rutiinihoito sisältää pehmeän harjan tai puhtaan, pehmeän kankaan käyttämisen pintapölyn ja roskien poistamiseen, samalla kun vältetään kovien työkalujen käyttöä, jotka voivat naarmuttaa pronssipintaa. Tahrat, kuten lintujen jätökset tai muta, on puhdistettava viipymättä, jotta voidaan minimoida pitkäaikainen kontaminanteille altistuminen aiheuttama korroosio.
Myös pronssipinnan väri ja hapetuskerros vaativat suojaa. Ajan myötä pronssissa voi tapahtua värimuutoksia, paikallista hapettumista tai vihreän patinan muodostumista. Merkittävää historiallista arvoa omaavien veistosten luonnollista hapetuskerrosta ei saa umpimähkäisesti kiillottaa tai poistaa; Sen sijaan tulisi käyttää ammattimaisia hoitomenetelmiä, jotka on räätälöity tiettyyn taideteokseen. Tarvittaessa voidaan käyttää pintasuojatoimenpiteitä pronssin suoran kosketuksen vähentämiseksi kosteuden tai ilman välillä.
Pintahuollon lisäksi veistoksen rakenteellinen eheys ja asennuskestävyys on tarkastettava säännöllisesti. Tärkeimmät tarkistettavat kohteet ovat hitsatut liitokset pronssivalujen, sisäisten tukirakenteiden, pohjaliitosten ja itse jalustan välillä, ja etsitään löystymisen, halkeilun tai muodonmuutosten merkkejä. Suurissa ulkoveistoksissa on kiinnitettävä erityistä huomiota rakenteelliseen vakauteen vaikeiden sääilmiöiden, kuten kovan tuulen tai rankkasateen, jälkeen; kaikki poikkeavuudet tulee korjata ammattimaisen tarkastuksen ja korjauksen avulla.
Pitkäaikaiseen{0}}hallintaan tulee kuulua järjestelmä säännöllisille tarkastuksille ja huoltokirjauksille, joissa dokumentoidaan veistoksen pinnan väri, korroosiotila, rakenteelliset liitokset ja jalustan kunto. Yleensä vuosi- tai neljännesvuosittaiset tarkastusaikataulut voidaan laatia veistoksen ympäristön perusteella. Asianmukaisella puhdistuksella, korroosionestolla, rakennetarkastuksilla ja ammattimaisella restauroinnilla voidaan minimoida luonnollinen rappeutuminen, säilyttää taideteoksen esteettinen eheys ja pidentää sen käyttöikää.
